tiistai 11. marraskuuta 2014

Päivän kulku ja kuulumiset


Nyt kun ollaan vietetty täällä jo melkein kaks kuukautta, aateltiin kertoa vähän siitä, millasia meijän päivät yleensä on.
Täällä aurinko alkaa paistaa jo tosi aikaisin aamulla (4-5 aikaan), joten on lähes mahdotonta nukkua todella myöhään (edes viikonloppuisin). Ollaankin päätetty hyödyntää valoisuus, ja lähdetty lenkille läheisille kukkuloille aamukuuden maissa, lenkkeilymaisemat eivät siis ole hassummat, kun näkee koko Dzivarasekwan yli ! 

Molemmat rakastetaan pitkiä aamuja, jolloin ei tartte kiirehtiä töihin. Lenkin jälkeen suihkuun, ja sitten aamupala ja aamukahvi.
Centerille mennään aina klo 9 maissa, ennen sitä siellä ei ole juuri ketään. Työmatkammehan on selannen kymmenen askellusta, mutta joskus sekin ottaa oman aikansa kun lapset kadulla juoksee pitkältäkin moikkaamaan huutaen seppoa. Kaikki valkoset täällä on seppoja paikallisille, Dzikwan perustajan Sepon mukaan. Joskus tukiopetustunnit saattavat alkaa klo 8 maissa, mutta osallistuja määrä on hyvinkin vähäinen sillon. 

Lasten haastattelut ovat pitäneet meijät kiireisinä viimeisten viikkojen aikana, aamupäivisin ollaan joko kirjattu niitä ylös koneelle tai haastateltu. Haastatellaan yläaste- ja lukioikäsiä niiden elämästä, koulusta, sosiaalisista suhteista, iloista ja suruista, eli melkeinpä jutellaan ihan kaikesta. Haastatteluissa huomaa kuinka näille lapsille on tärkeää, että ne saa puhua jollekin ketä kiinnostaa kuunnella.

Lounaalle mennään yleensä siinä klo 12-13 maissa shelterille. Meillä olisi mahdollisuus syödä Centerilläkin, mut meijän kohdalla on tullu sadza (täkäläinen tiukka maissipuuro) -raja vastaan, joten pitäydytään omissa ruoissamme.

Iltapäivisin meillä on yleensä matikan tai englannin tukiopetusta alakoululaisille. On ollut hyvin mielenkiintoista huomata, kuinka esimerkiksi kellon hallitseminen on monille vanhemmillekin opiskelijoille haastavaa. 

Yleensä lopetellaan Centerillä siinä klo 16-17 maissa. Arki-iltaisin vietetään aikaa shelterillä. Ruoanlaitto on yleensä arki-iltojemme kohokohta. Iltaisin mennään nukkumaan siinä klo 20-22 maissa, riippuen yleensä siitä onks zesa (sähköt) pois vai ei. Kyllä se pimeys vaan väsyttää niin pirusti. Eipä oo vähään aikaan nukkunu näin paljon kun täällä ollessa ! Ja jos zesa ilahduttaa iltaamme niin saatamme jopa kattoo telkkarista täkäläisiä saippuasarjoja, EPIC!

Muita työtehtäviä meil on ollut mm. erilaisten workshopien järkkääminen. Ollaan esimerkiksi opetettu rentoutumista, tehty joulukortteja ja vedetty uimakoulua.Viime viikolla käytiin kattomassa yhden pikkupojan kotiolosuhteet, kun koulumenestys on laskenu radikaalisti. Kaikennäköstä hommaa löytyy!

Viikonloppuisin saatetaan myös olla Centerillä, jos on joitain erikoistapahtumia. Nyt viimesimpänä oli Pearls, Heels and Dreams- workshop tytöille, missä juteltiin tärkeistä asioista, kuten parisuhteista, itseluottamuksesta, rintasyövästä yms. Usein ollaan vähintään käyty lauantaisin Centerillä, jos ei muuta niin nauttimassa kulttuuriryhmän harjoituksista, missä nuoret harjoittelee perinteistä Zimbabwelaista tanssia, laulua, soittoa jne. IHANAA! Harjoituksia seuratessa huomaa tuijottavansa esitystä tyhmä virne kasvoilla ja nauravansa onnesta :D Onneks meitä on kaks ni ei tarvii yksin naatiskella! 
Lauantai-iltaisin ollaan usein porukalla menty ulos syömään. Love it. Sunnuntai ollaan pyhitetty vapaapäiväksemme, ja useasti otetaankin irtiotto arjesta, Dzivarasekwasta ja muista, ja suunnataan kahestaan uima-altaalle rentoutumaan ! Täkäläisillä on välillä vaikea ymmärtää, minkä ihmeen takia halutaan olla auringossa J

-Sara ja Jenni-

torstai 6. marraskuuta 2014

Päivä safarilla, grau!

Lähdettiin yks sunnuntai aamu anivarhain päiväretkelle 150km päässä Hararesta sijaitsevalle safarille Imireen. Pakattiin kamerat ja neljä Dzikwan lasta mukaan ja hypättiin täpötäyteen kombiin (täkäläinen bussi, eli pikku pakettiauto). Suunnattiin ensin Hararen keskustaan odottelemaan kyytiämme Oililta Imireen. Mukana oli siis meidän lisäksi Oili, Kukka, Kukan isä Antti, Edwin, Tawanda, Nyasha ja Spalenciya.

Kuoppaisen matkan jälkeen meitä oli vastassa hyvin vieraanvarainen henkilökunta ja hyvät tarjoilut. Oltiin molemmat vähintään yhtä innokkaita kuin lapset, jotka eivät olleet innostukseltaan pystyneet kunnolla nukkumaan edellisenä yönä :) Täkäläiset lapsethan ei oo ikinä nähnyt aikaisemmin villieläimiä, vaikka Zimbabwessa asuvatkin. Näimpä meijän retkipäivä oli yhtä juhlaa kaikille!

Tarjoilutkin oli kohillaan, onhan se ihan peruspäivä syödä herkullinen päivällinen ja juoda virvokkeita katsellen sarvikuonoja ja järvimaisemaa. Ah! Päivän kohokohdaksi osottautui kaikkien lasten lemppari - elefantit - joilla lasten annettiin ratsastaa. Voitte vaan kuvitella sitä onnen ja riemun määrää! Ei ees itteä harmittanu vaikka ei päässy ajelulle, kun näki miten lapset nautti ;) mutta mutta, eiköhän noi kuvat kerro enemmän kuin tuhat sanaa.

- Jenni&Sara -

Ps. Innostuttiin pistää vähä valokuvii (nyt ku se kerranki onnistu) ja nyt saatte nauttia yhdestä tietystä kuvasta senki eestä, no biggie hei!











lauantai 18. lokakuuta 2014

Ei, me ei asuta missään savimajassa.

No zesa, no problem.

Tällä kertaa aateltiin kertoo vähän siitä, miten ja missä me täällä asutaan. Asutaan paikassa, jota kutsutaan shelteriksi. Se sijaitsee 200metrin päässä Dzikwa Centeristä eli meijän työpaikasta. Meijän lisäksi täällä asuu 15 paikallista; 3 Dzikwan työntekijää, 2 opettajaa ja yksi sosiaalityön opiskelija. Yleensä shelter on k18, mutta tällä hetkellä täällä asuu myös 12- ja 17-vuotiaat sisarukset erikoistapauksena, joille on määrätty täältä oma huoltaja. Vapaaehtoisilla ja opiskelijoilla on varattu oma huone, parhaimmillaan meitä on asunut siellä neljä tyttöä :) Talossa on yhteensä 6 huonetta ja yhteisiä tiloja on keittiö, olohuone, suihku ja kolme vessaa.

Yhteiselo shelterillä on eloisaa ja vilkasta. Yleensä työpäivän jälkeen shelterillä odottaa tietty tyttöviisikko, jotka käy shelterillä tekemässä kotiläksynsä ja meijän huone toimiikin iltasin kokoontumispaikkana.
Paikalliset alottaa yleensä aamunsa viiden aikoihin siivoomalla, pesemällä, vahaamalla ja kiillottamalla lattiat. Tässä me ei ihan vielä olla opittu tavoille..HEH... Alotetaan aamumme mielummin vähän iisimmin. Ilman siivoomista. Ja myöhemmin.

Keittiöstä (joka tunnetusti meijän lempparipaikka) löytyy jääkaappi-pakastin, hella&uuni sekä kaasuhella. Koska tää sähköttömyys on joka päiväistä, ei jääkaappiin kannata ostaa hirveesti mitään kylmää vaativaa. Toisaalta ollaan kiusoteltu vastustuskykyjämme ja syöty esim pari päivää virrattomassa jääkaapissa ollutta jogurttia :D ja levitettä, josta ei taida löytyy mitään parasta ennen -päiväystä ja säilyy huoneenlämmössä, no biggie! Et terkkuja vaan Suomen hygieniatarkkailijoille, elossa ollaan muahahaha! Suomeen tullessa myydään varmaan meijän jääkaapit, eipä niistä mihinkään oo ;)

Suihku on oikeen hyvä, jos ei tykkää veden lämpötilaa vaihdella. Vaikka suihkusta tulisikin vaa kylmää vettä ni onneks se ei sentään oo jääkylmää. Välillä joutuu turvautuu perinteiseen ämpärimenetelmään jos vettä ei meinaa tulla. Se on myös ihan hauskaa kun se loppuu shampoot päässä ja pitää lähtee hakee ulkoota ämpärillistä vettä pyyhe päällä. Vähän jännitystä arkirutiineihin!

Työhommat sujuu hyvin, mitä nyt yks töiden kannalta tärkeä muistitikku varastettiin ja se aiheuttanu vähän päänvaivaa mut ei voi mitää, this is Zimbabwe. Seuraavaks alotetaan meijän matikan ja englannin tukiopetystunnit.
Vaikka työviikot täällä venyykin helposti 6 päiväsiksi, niin ei hätää, kyllä me muistetaan rentoutuakin. Niin se on, että etsivä löytää ja tottakai me ollaan tiemme uima-altaalle löydetty!

-Sara & Jenni-



                             Ylhäällä kuva meijän yhteisestä olohuoneesta.


                            Keittiö


           
                            Vapaaehtosten huone :)

perjantai 26. syyskuuta 2014

Aika ryhtyy luovaksi !

Nyt se sit Zimbabwen arki on iskenyt ja kunnolla. Se mikä meillä Suomessa on itsestäänselvyys, on puuttunut meiltä nyt monta päivää. SÄHKÖ nimittäin.

Täällä sähköt saattavat mennä poikki ihan mihin aikaan tahansa. Päivisin tämä häiritsee ainoastaan siinä, että suurimpaan osaan Centerillä tehtäviin töihin tarvitaan tietokonetta. Centerillä on kyllä käytettävissä generaattori, mutta sekin on ollut rikki. Myöskään wifi ei oo toiminut, ja tällä hetkellä se on ollut melkein ainoa yhteys kotiin.

Ei, älkää ottako tätä nyt niin et siellä ne hemmotellut tytöt valittaa siitä ettei pääse nettiin. Täs on paljonkin hyviä puolia. Meijän on vaan pakko kehittää jotain. Otsalamput päässä iltaisin ollaan kirjoteltu, luettu kirjaa, ja kerrottu tarinoita omista elämistämme. Mitä pimeempää tulee, sitä huonommiks meijän jutut menee! Eli jos takaisin tullessamme heitetään läppää, jota kukaan ei ymmärrä, antakaa anteeksi! 😂

Siinä on myös oma tunnelmansa, kun ollaan kokattu hyvää ruokaa kynttilän valossa. Rakastan täkäläistä tapaa, että aina joku laulaa keittiössä. Ja täällä, kun ihmiset osaakin laulaa! Kaiken lisäks ku tehään niin hyviä ruokia ;) meijän lihansyöjien onneks ollaan hirrrveeen taitavia tekemään kasvisruokia :) Ja jos joku kerkes ihmetellä, meillä on kaasuhella käytettävissä shelterilla ;)

Ja joo, tekee kyl varmaan hyvää meille molemmille olla erossa puhelimesta, facebookista ja somesta yleensä. Suomessa elämä pyörii niin paljon sen ympärillä. Yks mun lemppari asioist on iltasin katsella tähtiä, kun koko kaupunki on pimeänä. Tähdet tuntuvat olevan niin paljon lähempänä kuin Suomessa. Toisaalta Harare sijaitseekin paljon korkeammalla kuin Helsinki. Sitä on vaikea ymmärtää ennen kuin itse on sen nähnyt.

Mut kyllä oli ihanaa, kun sähköt palas ja wifi alkoi toimimaan ! ;)



- Sara -

lauantai 20. syyskuuta 2014

Eka viikko whadap!

Eka viikko on menny pitkälti tutustuessa Dzikwa Trustiin eli työpaikkaamme, työntekijöihin ja tietysti lapsiin. Uusia nimiä tulee koko ajan ja voin kertoa, ettei oo mikään helpoin tehtävä opetella nimiä, kun lausuttaessa kieli on solmussa enemmän tai vähemmän.

Vastaanotto on ollu hyvin miellyttävä, niin työntekijöiden ku lastenkin puolesta! Eka viikko on lähinnä koostunu työtehtävien suunnittelusta täkäläisen harjottelun ohjaajan kanssa ja lasten kanssa puuhastelusta. Niin ja hikoilusta. Päästiin myös extempore kotikäynnille mukaan, mikä oli tosi mielenkiintosta! Hyvä nähdä ruohonjuuritasolla millasista oloista lapset tulee.

Ens viikolla alotetaan tekee haastatteluja nuorille niiden elämästä, jotta saadaan mahdollisimman todenmukainen kuva arjesta, huolista ja iloista. Ihan kaikesta. Haastattelut on myös tärkeä tiedonlähde lasten sponsoreille, jotka maksaa koulumaksuja ym. Työtehtäviin kuuluu myös pitää perjantaisin workshoppeja, ekan workshopin suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa! Ajatuksena meidän ekassa workshopissa on omien vahvuuksien tunnistaminen ja lepäämisen tärkeys opiskeluissa (täällä on tapana herätä 2-4 aikaan yöllä opiskelemaan, what!?). Workshopeista varmasti lisää myöhemmin!! Ja mitä muuta, annetaan tukiopetusta matikassa ja englannissa, ja tietenkin pelataan, leikitään ja lauletaan, eli luovuus kehiin:D
Kimble eli kimberly on osottautunu selkeeks lempipeliks täällä!
Ens viikolla päästäänkin jo ihan kunnolla työnmakuun. Mut viikonloppu edessä ja suunitelmissa ois explooraa vähän Hararen keskustaa ja sunnuntaina lion&cheetah parkiin. Ja toivottavasti päästään hyvän ruuan ääreen!

- Jenni

Ps. En saa ladattuu kuvia tänne.. Harmittaa

maanantai 15. syyskuuta 2014

Ensimmäiset päivät

Pitkien ja kärsivällisyyttä vaativien lentojen sekä parin tunnin yöunien jälkeen nää tytöt saapuivat vihdoin tänne Harareen. Lentokentällä vastassa meitä olivat Seppo ja Janet. Siitä meidät vietiin Sepon ja Oilin luo Pagomoon. Ah mikä tunne oli käydä suihkussa ja ottaa päiväunet!

Päikkäreitten jälkeen päästiin illallisen äärelle, ja koska molemmat rakastetaan (huom. RAKASTETAAN) ruokaa, niin ei olisi parempaa päätöstä päivälle voinut toivoa.
Ei muistikuvia millon viimeks ois painunu pehkuihin jo klo 20 illalla, mutta nyt voi vaan todeta että uni maittoi!

Seuraava päivä aloitettiin brunssilla Oilin, Sepon ja muutaman muun suomalaisen herrasmiehen voimin. Sen jälkeen kerättiin kimpsut ja kampsut, ja meidät heitettiin Shelterille, tänne meijän kämpille. Jaetaan huone kahen muun suomalaisen vapaaehtoisen kanssa, Sadun ja Kukan. Nyt meil on treffit sen kuuluisan ison A:n kanssa. Ja ei, ei minkään Arnoldin kaa. Aurinko, me ollaan niin kaivattu sua !

Nyt maanataina odotellaan töiden alkamista täällä Centerillä :)

perjantai 12. syyskuuta 2014

Lähtövalmiina äärirajoille !

Moikku !

Noniin,tästä se lähtee! Skumpat terminaalissa ja menoks! Pitkä lentomatka edessä, onneksi Etiopian Airlines tarjoaa ilmaiset viinit, niin uni tulee kivasti. Ja sit ollaan valmiita uusiin haasteisiin 😈

Toistaiseksi Ebola ei ole tiellämme ja voidaan hyvillä mielin nauttia olostamme Zimbabwen auringon alla 🌞

Pusuja kaikille, palataan kun meil on jotain kerrottavaakin 😉

-Jenni&Sara-